Ohjeita
 

10.07.2020 21:29:22

Jyväskylä

palohälytys

VALDE

Palon uskottiin olevan puolenyön aikaan jo hallinnassa, kun tuli levisi yllättäen senioritalon ja naapuritalon yhdistävään siipeen. Palo pysähtyi palokunnan toimien ansiosta vasta naapuritalon seinään. Sammutus- ja raivaustyöt jatkuivat lauantaiaamuun asti. Onnettomuustutkintakeskus käynnistää varsinaisen tutkinnan palosta.

Keski-Suomen pelastuslaitos, Onnettomuustutkintakeskus, Keskisuomalainen

Palokan Ilona -senioritalossa syttyi tulipalo Lukutiellä. Palo sai alkunsa ylimmän kerroksen parvekkeelta ja pääsi leviämään kattorakenteisiin. Talon katto on romahtanut palon seurauksena sisään. Palon vuoksi evakuotiin kaikkiaan 168 henkilöä kolmesta talosta. Neljä henkilöä altistui savulle ja ensihoito tarkasti heidät. Palon lähteeksi epäillään ylimmän kerroksen parvekkeella poltettua kynttilää. Kynttilää on nähtävästi poltettu sellaisella alustalla, joka ei ole ollut paloturvallinen. Tuli on päässyt leviämään ensin parvekkeen pintarakenteisiin ja edelleen talon kattorakenteisiin.

Sisä-Suomen poliisilaitos, Poliisi, Keskisuomalainen, Keskisuomalainen (2), YLE, YLE (2), MTV, MTV (2), MTV (3), Ilta-Sanomat, Iltalehti

Vaaratiedote rakennuspalo Jyväskylä, Palokka Pappilanvuori
11.7.2020 kello 03:30
Vaara on ohi. Tulipalon aiheuttama savu ei aiheuta enää vaaraa.

Hätäkeskuslaitos


(19 kuvaa)

Video
 
Video: Valde

 Video
 
Video: Valde



Lisätty: 10.07.2020 22:15, päivitetty: 13.07.2020 16:22

<< takaisin
0.01s  |  
840 vierailijaa juuri nyt
Julkaisija | Tietosuojaseloste | ©2024 Tilannehuone.fi | Yksityisyysasetukset |  | 
Arknet Avoin Yhtiön julkaiseman tilannehuone.fi:n sisällöstä vastaa sivuston vastaava toimittaja Rami Mikkola.
Havaintoja? Kysymyksiä?