Ohjeita
 

14.08.2018 18:07:40

Äänekoski

rakennuspalo: suuri

Kerrostalossa syttyi tulipalo Hujakkolammentiellä, Honkolan risteyksessä. Palo sai alkunsa huoneistosta, ja levisi rakennuksen ullakolle. Pelastuslaitos avasi talon kattorakenteita, jotta palo saatiin sammumaan. Mies pelastautui hyppäämällä toisen kerroksen ikkunasta ja loukkaantui vakavasti. Hänet vietiin sairaalahoitoon. Talossa on yhteensä kahdeksan asuntoa ja viisitoista ihmistä on majoittunut tilapäisesti muualle.

Poliisi tutkii paloa tuhotyönä. Poliisilla on syytä epäillä, että talossa pahiten vaurioitunut toisen kerroksen asunto on sytytetty tahallaan palamaan asunnon haltijan toimesta. Poliisi ei ole päässyt puhuttamaan asunnossa asunutta 24-vuotiasta miestä, koska hän on sairaalahoidossa.

Poliisi, Äänekosken Kaupunkisanomat, Äänekosken Kaupunkisanomat (2), Keskisuomalainen, Keskisuomalainen (2), Keskisuomalainen (3), YLE, YLE (2), MTV, MTV (2), Ilta-Sanomat, Ilta-Sanomat (2), Iltalehti

Silminnäkijähavainto:
Kohteessa yksiköitä Äänekoskelta, Suolahdesta, Uuraisilta, Saarijärveltä, Laukaasta ja Jyväskylästä sekä kaksi poliisipartiota.

(Perustuu silminnäkijän raportointiin. Havainto tarkistamaton.)

Lisätty: 14.08.2018 18:59, päivitetty: 15.08.2018 16:43

<< takaisin
0.01s  |  
577 vierailijaa juuri nyt
Julkaisija | Tietosuojaseloste | ©2024 Tilannehuone.fi | Yksityisyysasetukset |  | 
Arknet Avoin Yhtiön julkaiseman tilannehuone.fi:n sisällöstä vastaa sivuston vastaava toimittaja Rami Mikkola.
Havaintoja? Kysymyksiä?