Palaute

Usein kysytty kysymys

Miksi kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus oli merkitty pieneksi / miksi kärähtänyt ruoka oli merkitty keskisuureksi?

Hälytyksen koko, eli vaste, määritellään hätäkeskuksessa hätäpuhelun yhteydessä. Vasteella määräytyy tehtävään hälytettävien yksiköiden määrä ja erikoistehtävä. Hälytyksen koko ei aina vastaa todellista tilannetta, vaan hälytys tehdään sen hetken tietojen mukaan. Tästä syystä esimerkiksi kerrostalon porraskäytävässä haisevaan savuun suhtaudutaan vakavasti. Vaarassa voi olla kymmeniä ihmisiä ja paikalle hälytetään runsaasti kalustoa, vaikka savun aiheuttajaksi myöhemmin paljastuisikin kärähtänyt ruoka. Myös teollisuuslaitokset, sairaalat, vanhainkodit ym. saavat aikaan suurempaa liikehdintää pelastusyksiköiden taholta, sillä pahimmillaan kyseessä voisi olla suuronnettomuus. Liikenneonnettomuuksissa esimerkiksi kuolemaan johtanut ulosajo voi näkyä listalla pienenä. Vaste ei automaattisesti tarkoita tilanteen vakavuutta, vaan yksinkertaisesti määrittelee tarvittavien yksiköiden määrän.

Lue lisää usein kysyttyjä kysymyksiä

Allaolevalla lomakkeella voit jättää meille palautetta nimettömästi. Risut, ruusut, parannusehdotukset sekä yhteydenottopyynnöt ovat tervetulleita.

Jos haluat, että vastaamme kysymykseesi, muista jättää sähköpostiosoitteesi. Muista myös tarkastaa, ettei kysymykseesi ole jo vastattu Usein Kysytyt Kysymykset -osiossamme.

Nimi:

Sähköpostiosoite:

Palaute: *

Kirjoita allaolevassa kuvassa näkyvä tarkastuskoodi oikealla olevaan tekstilaatikkoon. Tällä varmistamme ettei palautelomaketta väärinkäytetä. Jos et saa selvää kuvasta, voit ladata uuden kuvan painamalla tästä.

CAPTCHA Image

Tarkastuskoodi: *

* = Pakolliset kentät

©2017 Tilannehuone.fi