Ohjeita
 

21.10.2020 13:47:23

Turku

rakennuspalo: suuri

NABIL NTALLAH

Noin 6000-neliöinen teollisuusrakennus syttyi tuleen Pansiontiellä. Arviolta kaksi kolmasosaa rakennuksesta tuhoutui täysin. Rakennuksessa oli autokorjaamo sekä rengasliike ja sen varasto. Kaksi työntekijää altistui savulle palon alkuvaiheessa ja heidät toimitettiin hoitoon. Kahden kerrostalon asukkaat evakuoitiin. Palosta levisi runsaasti terveydelle vaarallista savua lähialueille. Sammutus- ja jälkiraivaustyöt saatiin päätökseen perjantaina aamupäivällä. Poliisi tutkii tulipaloa palonsyyn tutkintana. Syttymispaikka on tarkentunut Vahinkoautokeskus Oy:n tiloihin.

Tilannehuone.fi, Varsinais-Suomen pelastuslaitos, Varsinais-Suomen pelastuslaitos (2), Lounais-Suomen poliisilaitos, Poliisi, Poliisi (2), Turun Sanomat, YLE, YLE (2), YLE (3), YLE (4), YLE (5), YLE (6), Ilta-Sanomat, MTV, Iltalehti

Vaaratiedote: Turku Pansiontie 4 21.10.2020 klo 14.10. Päivitetty 21.10. 22:53 Vaara ohi. Tulipalon aiheuttama savu ei aiheuta enää vaaraa. Varsinais-Suomen pelastuslaitos

Hätäkeskuslaitos, YLE

Pansiontie suljettu välillä Ratavahdinrinne-Juhana Herttuan Puistokatu tulipalon vuoksi. Myös Nosturinkatu suljettu liikenteeltä.

Turun liikennekeskus


(12 kuvaa)

Video
 
Video: Nabil ntallah



Lisätty: 21.10.2020 14:08, päivitetty: 28.10.2020 17:46

<< takaisin
0.01s  |  
452 vierailijaa juuri nyt
Julkaisija | Tietosuojaseloste | ©2024 Tilannehuone.fi | Yksityisyysasetukset |  | 
Arknet Avoin Yhtiön julkaiseman tilannehuone.fi:n sisällöstä vastaa sivuston vastaava toimittaja Rami Mikkola.
Havaintoja? Kysymyksiä?